tiistai 26. helmikuuta 2013

Aänivarsi ja -rasia Levysoittimessa

Aänivarsi ja -rasia

 Älä pilaa LP- levyjäsi heikkolaatuisella levysoittimella.

Levysoittimen äänenlaatu riippuu oleellisesti äänivarresta ja äänirasiasta. Kuinka korkeatasoista äänirasiaa soittimessa voidaan käyttää riippuu taas äänivarresta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan äänivarsi vaikuttaa vähemmän tärkeältä, eikä sen laatuun osata kiinnittää huomiota, etenkin kun normit ja vertailukelpoiset arvot puuttuvat.


Äänivarren tehtävä on vaikea: sallia äänirasian neulan vapaasti seurata äänilevyn mutkittelevia uria — myöskin silloin kun äänilevy on pinnaltaan epätasainen. Mikäli äänivarren ja äänirasian muodostaman yhdistelmän resonanssitaajuus on liian alhainen, alle 8 Hz, ei neula aina pysty seuraamaan epätasaista levyä, vaan tämän seurauksena neula hyppää pois urasta. Sopivana resonanssitaajuutena pidetään aluetta 8—15 Hz. 
Äänivarren tehollisen massan lisäksi resonanssitaajuus riippuu äänirasian joustavuuskertoimesta. Mikäli suurimassaiseen äänivarteen asennetaan joustavuudeltaan suuri äänirasia, ei neula pysty seuraamaan epätasaisen levyn uria. Tämän vuoksi etenkään halpaan levysoittimeen ei voi ostaa suuren joustavuuskertoimen omaavaa äänirasiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.